lauantai 31. joulukuuta 2016

MITÄ TOIVON & ODOTAN VUODELTA 2017

190 - Autokoulua & ajokortin saamista

- Vanhojentansseja! Ostin tänään tanssikengätkin, joten kaikki tarvittava ihanaa päivää varten alkaa olla kasassa

- 18v syntymäpäiviä

- Kesälomaa ja festareita 096 - Syksyllä alkavia kirjoituksia (toivon lähinnä sitä, että ne menisivät hyvin :D)

- Kehittymistä valokuvaajana ja todennäköisesti myös kamerakaluston vaihtoa.

- Konmariprojektin jatkamista ja sitä, että pääsee hankkiutumaan eroon tavaroista, jotka eivät tuo iloa. 173 - Matkustelua. Toiveissa olisi käydä ystävien luona Rovaniemellä, sekä tehdä hiukan pidempi visiitti Saksaan ystävien luokse.

- Toivon, että jaksan panostaa koulussa, vaikka nykyisin jo pienemmästäkin tulee väsynyt ja jopa turha olo. Ennen oli niin yksinkertaista, että koulussa oli hyvä. Niin ei ole enää tai ainakin se on kovan työn takana.

- Kesäksi myös täytyy varmasti yrittää saada taas kesätyöpaikka, pianhan niitäkin saisi taas alkaa hakemaan!

- Haluan pitää postaustahtiani yllä ja kehittyä bloggaamisen (ja mahdollisesti myös vloggaamisen!) osa-alueilla. annikasusannaz_full - Alkaa treenaamaan taas kunnolla, sitten kun saan (eli noin vajaan kolmen kuukauden päästä, heh...)

- Oppia olemaan vieläkin spontaanimpi, vaikka tässä asiassa olenkin edistynyt!

Jos pitäisi summata vuosi 2016 lyhyesti niin se menisi jotakuinkin näin: Vuosi 2016, olit iloa ja surua, terveyttä ja sairautta. Uusia ystävyyksiä, tuttavuuksia ja kansainvälisiä suhteita. Mukaan mahtui myös kivoja matkoja. Opin vuodesta 2016 sen, että kun tapahtuu hyvää, niin tapahtuu pahaakin, eikä kahta ole ilman kolmatta. Toivottavasti vuosi 2017 kohtelee meitä itse kutakin vieläkin hieman paremmin. Kiitos ja ihanaa uutta vuotta teille jokaiselle, ketkä olitte mukana mun vuodessa 2016

tiistai 27. joulukuuta 2016

MY DAY: JOULUAATTO

134 6:32 Herään... Jouluaatto!

6:50 Äiti onkin sytyttänyt kynttilät palamaan

7:00 Riisipuuro ja joulutortut ovat tekeillä, en malta odottaa!

7:05 Nappaan kameran käteen ja alan napsimaan kuvia aamuisista tunnelmista. Samassa herää ajatus tämän mydayn tekemisestä.

7:30 Joulupuurolle! Ja miten hyvältä joulutortutkaan maistuvat 168 9:22 Päivitän joulun toivotukset kuvan merkeissä myös facebookiin.

10:30 Saunaan!

11:40 Joulutervehdyksien vaihtoa ystäville ulkomaille ja Suomeen sekä lumiukon katselua.

12:07 Aletaan kattamaan joulupöytää, uunista tulee jo ihana tuoksu 212 12:20 Joulupöytään, jee! Taustalla soi jokin joulukonsertti.

12:48 Ensimmäinen jouluruoka äidin kanssa takana ja mahat täynnä. On se jouluruoka jotenkin niin erilaista ja hyvää

12:50 Ruokalepoa ja kirjan lukemista = rentoilua. 178 14:00 Getting ready. Meikkaamista ja joulukynsien laittoa!

14:35 Lepäilyä laittautumisen jälkeen :D

16:05 Mummo tulee hakemaan mut ja suunnataan mun kummini (iskän siskon) luo, jossa ollaan porukalla hieman isommalla kokoonpanolla.

17:10 Illan jouluruokailut ja jouluruoka #2 258 17:40 Valokuvailua ja joulupukin jännitystä. Vanhempi (kolmosluokkalainen) serkkuni on myös innostunut valokuvaamisesta ja näin aika kuluikin yhdessä kuvaillessa  Hänelläkin on selvästi silmää valokuvien ottoon!

18:00 Joulupukki talossa! Muutamat soitot ja laulut ja pukin terveiset. Kaikki olivat ilmeisesti tasapuolisesti olleet kiltteinä

18:20 Availlaan myös muut/loput lahjat kuusen alta ja sitten vain olemme sukulaisporukassa.

20:10 Kotiin päin. 276 20:25 Vielä muutamien lahjojen avaamista kotona äidin kanssa. Tänä vuonna paketeista paljastui todella hyödyllisiä juttuja, vaikka en toivonutkaan keneltäkään mitään. Mielestäni läheisten seura on tärkein

21:00 Miten ollakaan, että pieni nälkä iskee :D Pientä huikopalaa siinä ennen jouluelokuvien käynnistystä!

21:15 Sohvalle asettumista, uuden kylpytakin testailua (paras ja söpöin ikinä!!) sekä A very murray christmas. Elokuva tosin jäi osittain katsomatta, kun vaihdettiin kavereiden kanssa jouluaaton kuulumisia.

22:30 Siirryn sängyn puolelle, mutta selailen vielä snäppiä ja instagramia sekä kuuntelen musiikkia. Parin tunnin kuluttua uni alkaa maittaa toden teolla ja päätän ummistaa silmät. Mutta kuinka nopeasti jouluaatto menikään!!

Miltä näyttää jouluaatto mun matkassa? Miten teidän joulut sujuivat?

lauantai 24. joulukuuta 2016

HYVÄÄ JOULUA!

JOULU2 Suurempi tai pienempi osa teistä on varmasti kaikonnut jo ruutujen ääreltä ja siirtynyt jouluaaton tunnelmaan ja askareisiin. Niin mäkin aion tehdä. Halusin vain pikaisesti tulla toivottamaan ihan jokaiselle rauhallista ja ihanaa joulua. Rentoutukaa ja syökää hyvin!

torstai 22. joulukuuta 2016

KUUSI TULI TALOON

203 258 239 188 185 Eilen mekin saimme kuusen sisään, ja se on K A U N I S Meillä ei ole varmaankaan ikinä ollut näin tuuheaa kuusta, vaikka tuo kuulemma ei mikään erikoinen rotukuusi olekaan! Viime vuoden hillitty linja koristelussa säilyy tänäkin vuonna. Uudistettiin kuitenkin hieman meidän joulukoristevarastoja ja ympäröimme kuusen hopealla helminauhalla. Palloiksi valitsimme erilaisia hopeita ja lumisia valkoisia. Aidon kuusen tuoksusta ja kuusen koristelusta yleensä alkaa virittäytyminen joulun tunnelmaan. Joulufiilis oli vielä vähän aikaa sitten mulla melko hakusessa, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että kyllä sekin saavutetaan. Ihan viimeistään jouluaattona jouluruoan ja läheisten seuran merkeissä

Jouluisin käydään keskustelua aidon ja tekokuusen välillä. Toistaiseksi olen aidon kuusen kannalla, mutta eivät tekokuusetkaan hullumman näköisiä ole! Varsinkaan ne valkoiset yhdistettynä vaaleaan sisustukseen... Minkälainen kuusi teillä on? Jos kallistutte aidon kuusen puoleen, niin voisitteko kuvitella joskus ottavanne myös tekokuusen?

keskiviikko 21. joulukuuta 2016

PAREMPI VAJARIT KUN ÖVERIT

Untitled Ylihuomenna tulee noin kuusi viikkoa siitä, kun aloitin herkkulakon. Ei suklaata, karkkeja tai muutakaan sokerista tai rasvaista, eikä myöskään leivonnaisia. Mahdollisimman vähän sokeria. Olen tänä kuuden viikon aikana pohtinut ja tarkastellut aika paljon kehon tuntemuksia ja sokerittomuuden vaikutuksia! Mun kohdallani on ehkä enemmänkin niin, että pysyn päätöksissäni hyvin, mutta jos annan itselleni "luvan" syödä, niin raja ylittyy helposti. Tietysti sokerin vähentämisessä on lukuisia hyötyjä, mutta ehkä suurin, mitä itsessäni huomaan, on se, että oloni on virkeämpi. Sokeria ja makeaa tekee edelleen mieli useasti, mutta en ole antanut sille periksi. Olenkin miettinyt juuri sitä, että miksi sitten on niin vaikea herkutella kohtuudella? Mulla ei tavallaan ole tullut ikinä morkkista syömisistäni, mutta esimerkiksi irtokarkkien syömimsen jälkeen tulee kyllä valehtelematta joka kerta huono olo. Ei vaan osaa lopettaa ajoissa!

Joulu on kuitenkin mun mielestä sen verran spesiaalia aikaa, että haluan päättää herkkulakkoni siihen. Melkein maistan uunituoreet joulutortut kielelläni ja jouluun kuuluu kyllä konvehditkin, mutta en ole varma tekeekö mun sittenkään oikeasti enää mieli? Toivon, että osaan kuunnella kroppaa melko pitkän herkkulakon jälkeen hieman paremmin, sillä on varmasti niin, että parempi vajarit kun överit.

Olisikin mielenkiintoista kuulla teidän ajatuksia aiheesta! Herkutteletteko silloin kuin siltä tuntuu, vai onko jollakin kenties käytössä karkkipäiväsysteemi?

maanantai 19. joulukuuta 2016

JOULUAATON ASUINSPISTÄ




JOULUN ASUINSPISTÄ #1

Musta on aina varma valinta! Kontrastia asuun saa esimerkiksi joulunpunaisilla korkokengillä ja huulipunalla. Spesiaalitilanteissa tekisi mieli "räväyttää" tekoripsillä Mulla muuten on aikamoinen ripsikuume :-D En olisi ehkä tätäkään uskonut sanovani, mutten nyt ainakaan vielä ole mitään pidennyksiä ottamassa. Jospa vaikka ensiksi ottaisin testiin jonkin sortin tekoripset ja hyvän liiman? Olisiko teillä suositella hyviä tekoripsiä tai hyvää ripsiliimaa?
JOULUN ASUINSPISTÄ #3

Jossakin vaiheessa päivää tai viimeistään illalla vaatteet saavat vaihtua rennompiin. Kaikkea pehmoista ja mahdollisimman lämpöistä Mulla on ehkä viha-rakkaussuhde talven kanssa, koska rakastan sitä, että kotona saa pukeutua vieläkin lämpimämmin ja rennommin, mutta ulos mentäessä mulla on joko aina liikaa tai liian vähän päällä... Miten teillä?
JOULUN ASUINSPISTÄ #2

Jouluna saa säihkyä. Miksaile mattaa ja glitteriä sekä joulun sävyjä, ole näyttävästi upea Joulun värikoodi ei ole rajattu, mutta itse myönnän suosivani punaista, vihreää ja hopean sekä kullan sävyjä. Silmämeikkiin tulee harvoin panostettua kovin paljon, joten juhlatilaisuudet ovat parhaita esimerkiksi uusien silmämeikkien kokeilemiseen! Silmämeikkien suhteen mun pitäisi kyllä prepata aika paljon ja olenkin viimeaikoina katsonut paljon erilaisia silmämeikkitutoriaaleja

PS: Postausta tehdessäni taustalla soivat joululaulut... Innostuin jokunen aika sitten kuuntelemaan spotifysta jopa ihan oman joulusoittolistan sisältöä sekä valmiiksi luotuja soittolistoja parhaista joulubiiseistä ♥ Niin vähän aikaa jouluaattoon, käsittämätöntä!

Check my polyvore account here!

lauantai 17. joulukuuta 2016

KUULUMISIA LEIKKAUKSEN JÄLKEEN

018 Moikka! Terveisiä kotoa Kirjoittelinkin teille aikaisemmin postauksen mun terveysasioista ja siitä, että joudun uuteen leikkaukseen selkäni vuoksi. Leikkaus tehtiin suunnitellusti maanantaina. Hieman ennen tätä kerkesi pelottaa, koska tuntui, että flunssa olisi nostanut päätään, joka olisi pahimmassa tapauksessa siirtänyt koko leikkauksen. Onneksi (kerrankin, tuurilla) säästyin tältä flunssalta. 037 Leikkaus meni mun ja muiden onneksi hyvin. Nukutus oli lyhyempi ja pahoinvointiakin oli lääkitty etukäteen eri tavalla kuin viimeksi, jolloin heräilin ihan hyvillä mielin! Osastolle pääsin melko nopeasti heräämöstä ja siirryin ensimmäiseksi valvontahuoneeseen. Mulla oli tietenkin tässä vaiheessa ties kuinka montaa kanyyliä, katetri sekä dreeni. Kipupumpusta sain itse annosteltua kipulääkettä ja olo oli tietenkin uninen. Seuraavana aamuna (yllättävän nopeasti, mutta tietysti aina parempi) sain jo dreenin, katetrin ja kipupumpun pois. Tietysti sain ravintoliuosta sun muuta suoneen. Kokeilin varovaisesti maistaa ruokaa, mistä tuli huono olo ja kokeilu jäi siltä erää siihen.

Toipuminen aloitettiin samalla tavalla kuin viimeksikin, pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa myös noustiin istumaan ja ylös, joka tietysti oli aika hataraa menoa nytkin. Kamalan jäykkä olo, mitä olin odottanut? Mahdollisimman pian kaikista viimeisistäkin letkuista ja koneista pyrittiin eroon ja tietystikin lääkkeet siirtyivät suun kautta otettaviksi. Ruokakin alkoi vähitellen maistua. Ensimmäinen suihkussa käynti ja liian pitkään istuminen sujuivat yhtä hyvin kuin viimeksikin. Toisin sanoen siis vintti meni lähes pimeäksi ja tuli kamala pahoinvointi, eikä ole varmastikaan vaikea arvata, kuinka se taas päättyikään. 007 Hiljalleen kuitenkin uskalsin ottaa askeleita jo ilman eeva-telinettäkin. Keskiviikkona he olisivat ehkä jo halunneet lähettää minut kotiin, sillä osasto oli aikalailla täynnä. Pahoinvoinnin vuoksi itse kuitenkin pistin ajatukselle vastaan ja ihan hyvä olikin. Seuraavana päivänä olo oli jo paljon parempi ja pääsinkin lähtemään kotiin ambulanssilla, sillä en olisi pystynyt istumaan matkaa Helsingistä Kouvolaan. Oli uskomaton ja samanaikaisesti ihana tunne olla kotona. Tietysti täytyy edelleen muistaa levätä mahdollisimman paljon, enkä jaksa istua tai seisoa kovinkaan pitkiä aikoja. Kävellä saan toki sen verran kuin jaksan ja se on selkäleikkauksen jälkeen erittäin hyvästä.

Olo on jäykkä ja liikkuminen melko epärentoutunutta, mutta tästä alkaa kuntoutuminen. Se on mun tahdostani kiinni (vaikka välillä meinaakin päästä itku). Selässä on joitakin tuntemuksia ja turvotusta ja välillä puutuminen säteilee varpaisiin. Kaikki perusjutut ovat vaikeilta, kun ei saa tehdä taivutuksia tai kiertoliikkeitä ja juuri kun en pysty nostamaan mitään, niin tietysti kaikki tavarat tippuvat lattialle :-D Positiivinen ihminen kun yritän olla, niin kuitenkin uskon ja toivon, että suunta on tästä vain ylöspäin.

sunnuntai 11. joulukuuta 2016

CHRISTMASSY FACTS

066 Joulupiparitaikina on ehdottomasti parempaa kuin itse piparit, joista en juuri välitäkään. Melkein joka vuosi pipareita tulee tosin leivottua, koska niistä tulee lämmin joulun tuoksu kotiin - ja onhan niiden koristelu nyt vaan niin ihanaa.

Tykkään herätä jouluaattona melko aikaisin, jotta ihanasta päivästä saisi nauttia mahdollisimman pitkään. 082 Jouluaatto on myös joka vuosi aloitettava riisipuurolla! Kuinka monet teistä jemmaavat puuroon mantelin?

Kuusen koristelu on ihanan inspiroivaa ja valmistaa joulun tunnelmaan! Mä haluan kuusen sisään jo ajoissa ennen jouluaattoa. Tähän asti meillä on ollut aito kuusi, mutta valkoiset kuin vihreätkin tekokuuset ovat myös kauniita. 080 Jouluun valmistautumiseen kuuluu tottakai myös sisustaminen! Jouluiset liinat sekä tyynynpäälliset saavat oman paikkansa ja jouluisia koriste-esineitä ja valoja on hauska ripustaa ympäri taloa.

Mulla ei ole enää kahteen vuoteen ollut perinteistä suklaakalenteria! Mummoilta olen kyllä aina saanut raaputettavat veikkauskalenterit...

Joululahjojen ostaminen ja antaminen on jännittävää, ja on ihanaa, kun saa muistaa ystäviä ja tuttuja pienillä tai vähän isommilla jutuilla! Joululahjaostoksilla voi tosin palaa hermo, jollei ole suunniteltuna, mitä on ostamassa. Ihmisiä on oletettavastikin paljon liikkeellä...

Samaistutteko yhtään mun joulufaktoihin? Millaisia perinteitä ja tapoja teillä on joulun aikana tai jouluaattona? :)

perjantai 9. joulukuuta 2016

KANTARELLIRISOTTO & ITSETEHDYT FALAFELIT

022 057 026 059 023
1 tlk kikherneitä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1,5 dl tuoretta/kuivattua persiljaa
1 kananmuna
1 dl korppujauhoja
1 rkl sitruunanmehua
0,5 tl juustokuminaa
3/4 tl suolaa
1 rkl makeaa chilikastiketta

Ohje: Valuta kikherneet. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Mittaa kaikki ainekset tehosekoittimen ja sekoita tasaiseksi. Muotoile taikinasta noin 30-35 pyörykkää.  Kuumenna öljy pannulla ja paista pyörykät miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia välillä käännellen. Pyörykät voi heittää myös välissä uuniin, jotteivat ne pääse jäähtymään!

Valmista risottoriisi ja mausta (haluamallasi tavalla)! Meidän risotossa oli tällä kertaa noin 2dl pakastettuja kantarelleja sekä 1 sipuli Kuullota kattilan pohjalla sipulit, kantarellit ja riisit ja lisää vesi pienissä erissä. Noudata risottoriisipakkauksessa olevia ohjeita muilta osin. Tarjoile esimerkiksi rucolan tai basilikalehtien kanssa ja purista päälle tuoretta sitruunamehua, nauti

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ

047 004 Itsenäisyyspäivä oli tänä vuonna mun osalta todella tuottelias päivä! Inspiraation iskiessä aloin tehdä joulukortteja sekä paketoida lahjoja Mikä ihana fiilis siitä tulikaan. Muutenkin tuli imuroitua ja pyyhittyä pölyt sekä jopa vaihdettua hieman sisustusta. Vapauttavaa oli myös käydä laatikoita läpi ja heittää tarpeetonta tavaraa pois! Tietyllä tavalla pidän monista tavaroista ja erityisesti sisustusesineistä. Silti mun sisälläni kytee minimalisti. Noh, tätä asiaa tukee myös se kun pääsee pian hinnoittelemaan kirppistuotteita ja saa näin (toivottavasti) luovuttua tavarasta pientä korvausta vastaan!

Jo perinteeksi muodostuneena laitoimme äidin kanssa hieman hedelmiä, juustoja ja paahtopaistileipiä tarjolle ja saunan jälkeen aloitimme linnanjuhlien seuraamisen. Hieman jäljessä vielä onnea 99-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle

tiistai 6. joulukuuta 2016

JEFFREE STAR HIGHLIGHTER

142 Christmas came early! Mun ystäväni (siis joulupukki tietysti!) oli ilmeisesti huomannut minun olleen kiltti, sillä sain aikaisena joululahjana tämän aivan upean Jeffree Starin Skin frost highlighterin sävyssä Peach Goddess. Minua jopa vaadittiin avaamaan lahja heti, minkä teinkin. Koeviikkokin oli juuri loppunut, joten pieni palkinto itselle toimi tilanteessa oikein hyvin! 133 Jo muutamalla ensimmäisellä käyttökerralla täytyy todeta, että tuote on todella pigmenttinen, mutta samalla luonnollinen Tämä myös blendautuu vaivatta ja on myös helposti lisättävissä. Pukki oli tiennyt myös valita minulle oikean sävyn! Tuote ei varise eikä myöskään häviä kasvoilta päivän mittaan (eikä oikeastaan edes hikoillessa), joten suurta plussaa siitä. Meet my new bae

Onko teillä käytössä Jeffree Starin kosmetiikkaa tai samaista highlighteria?

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

JOULUKUUN EKAT ASUKUVAT

035 033 111 028 009 Paita Hollister
Pipo Vero Moda
Jakku H&M
Takki Zara
Housut Cubus
Kengät DinSko