keskiviikko 31. joulukuuta 2014

yesterday's outfit

IMG_9195 IMG_9220 IMG_9194 IMG_9185 IMG_9213 IMG_9221 IMG_9219 Hei & hyvää viimeistä päivää tänä vuonna! Eilen lähdettiin Nooran kanssa kiertelemään hieman alennusmyyntejä. Aluksi suuntasimme kuitenkin ottamaan muutamat asukuvat - tällä kertaa vuoden viimeiset. Ensi vuonna haluaisin ehdottomasti julkaista enemmän asukuvia ja kehittyä vaatteiden yhdistelemisessä. Mun asukokonaisuudet ei koskaan ole olleet mitenkään kovin erikoisia, haluaisin sitäkin asiaa muuttaa jollain tapaa. Kävin tänään kampaajalla leikkauttamassa hiusta kunnolla lyhyemmäksi ja hieman erilaiseen malliin. Uudet hiukset uuden vuoden myötä ;) Tänään suunnitelmissa ei ole mitään kummempaa, kuin yökyläilyä ja illanviettoa parhaan kaverin kanssa. Saa nähdä lähdemmekö katsomaan ilotulituksia! Onko teillä erityisiä suunnitelmia tai perinteitä uudenvuodenaattona?

tiistai 30. joulukuuta 2014

sushi night

IMG_9172 IMG_9168 IMG_9164 IMG_9175 IMG_9160 Namnam tulee vesi kielelle kuvia katsoessa! Sain joululahjaksi aivan ihanan sushi-kirjan ja ehdotin kirjan antajalle, että tekisimme sushia yhdessä! Eilen tapasimmekin sushin valmistuksen merkeissä. Itse en ollut aiemmin valmistanut sushia kotona, mutta valmistaminen oli todella hauskaa. JA taisin jäädä pahasti koukkuun ;) Saattaa hyvinkin olla, että jo pian täytyy tehdä noita herkkumakeja uudelleen Sushia syntyi mm. lohi, poro, avokado- ja kurkkutäytteillä. Oletteko te valmistaneet sushia itse?

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

christmas gifts

PicMonkey Collage joulunaikaa 2014 155 collage3 joulunaikaa 2014 164 Collage2 joulunaikaa 2014 181 Collagee joulunaikaa 2014 204 Sain erittäin mieluisia lahjoja tänäkin vuonna, vaikka en ollut toivonut erityisesti mitään! Kuvissa näkyvien juttujen lisäksi sain lämpöiset sukat, pari kasvonaamiota, huivin & paljon enemmän suklaata, haha :D Olen tosi innoissani kivoista lahjoista Nyt on uusi ihana velourasu, yöasu, hiustuotteita ja ihania uusia kirjoja käyttöön otettavana! Onneksi pian pääsenkin jo esim. sushikirjaa testailemaan ;)

perjantai 26. joulukuuta 2014

Christmas Eve

joulunaikaa 2014 041 joulunaikaa 2014 068 joulunaikaa 2014 072 Collage joulunaikaa 2014 098 joulunaikaa 2014 154 Meillä jouluaatto sujui perinteisissä merkeissä läheisien ihmisten seurasta ja hyvästä ruoasta nauttiessa. Aamu alkoi aamupuurolla, jonka jälkeen poikkeuksellisesti suuntasimme joulusaunaan! Tänä vuonna telkkarista tulleet joululeffat joulutarinaa lukuunottamatta menivät multa kaikki aikalailla ohi, mutta oon netistä katsellut muutamia jouluisia leffoja Päivällä söimme jouluruokaa äidin kanssa kotona. Hieman illemmalla iskä tuli hakemaan ja lähdimme käymään hautausmaalla. Hautausmaalta menimme viettämään iltaa kummini ja serkkujeni luo, jossa myös mummo ja pappa perinteisesti olivat. Söimme jälleen navat paukkuen erittäin maittavaa jouluruokaa sekä nautimme läheisten seurasta. Pienimmäiset perinteisesti jännittivät pukin tuloa. Olimme kaikki lahjoista päätellen olleet melko kilttejä ;) Illemmalla äidin kanssa kotona avasimme vielä yhteisiä lahjoja, yms... Jouluaatto oli jälleen nopeasti ohi, mutta onneksi se ruoka ei siihen loppunut, haha! Olen kuvannut myös joululahjojani, joten palataan niihin seuraavalla kerralla. Nauttikaa joululomasta!

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

tiistai 23. joulukuuta 2014

23/12/2014

joulun tunnelmaa 003 joulun tunnelmaa 024 Sain eilen ja tänään ystäviltä ihania lahjoja. Paketoidut säästän huomiselle, mutta jotkut lahjat olivat heti nähtävissä! Kuvissa näkyvät paketit ovat niin kauniita, että piti niistä muutama kuvakin napata Huomenna se vihdoin koittaa - jouluaatto. Kävimme tänään ruokakaupassa ostamassa viimeisetkin tarvikkeet jouluruokia varten. Illalla lähden itse jakamaan lahjoja ystäville, loput saavat odottaa huomiseen. Ajastan huomiseksi vain pienen postauksen, palataan siis sen jälkeen asiaan

maanantai 22. joulukuuta 2014

valoa pimeässä

Joulukuun tunnelmaa 2014 001 Joulukuun tunnelmaa 2014 004 Joulukuun tunnelmaa 2014 008 Joulukuun tunnelmaa 2014 023 Joulukuun tunnelmaa 2014 036 Heihei! Enää kaksi yötä jouluun Tänään olen nähnyt muutamaa kaveria ja ollaan vaihdettu hieman lahjoja. Mun mielestä lahjat eivät ole joulussa tärkeintä, mutta mielestäni on kiva ilahduttaa läheisiä lahjalla, pienelläkin :) Kotiin tullessani laitoin huoneeseeni muutamia kynttilöitä palamaan ja nytkin kirjoitan postausta ainoastaan kynttilöiden valossa. Joidenkin mielestä pimeä aika on masentavaa, mutta minä kuulun siihen porukkaan, joka siitä suorastaan nauttii, hassua. Laitoimme myös joulukuusen esille tuomaan lisää jouluista tunnelmaa. Tänään myös saapui tammikuun cosmopolitan, jonka nakkasin kuviin mukaan. Kuvissa näkyy myös tänään Emmalta saadut ihanat korvakorut! Saattavat päästä korviin jouluaattona

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

DIY: cookies in a jar

IMG_8447 IMG_8460 IMG_8469 Nyt olisi jälleen tällaisen DIY-postauksen vuoro. Viime aikoina pinterestissä oon huomannut melko paljon tällaisia vastaavia purkissa annettavia lahjoja. Ennen kuin kerkesin itse kokeilla ohjetta, sain lahjaksi kuvissa näkyvän version, johon sain myös ohjeen. Halusin eräälle toiselle ystävälleni tehdä tämän saman, joten niinpä tein! Lasipurkkiin lisätään aineet kerroksittain, jotta niistä erottuu tuollaiset kerrokset. Oikein kiva ja hauska lahjaidea mielestäni. En ole vielä kokeillut leipoa omaa purkkiani pipareiksi asti, mutta uskon ohjeen toimivan oikein hyvin Vinkki: ohje kannattaa printata mukaan, jotta saaja voi esim. jakaa ohjetta taas eteenpäin :-) Tsekatkaa myös nämä (klick) (klick) DIY-postaukset!


Jouluiset pikkuleivät ”Cookies in a jar”


1/3 kuppi sokeria


1/3 kuppi fariinisokeria


¾ kuppia vehnäjauhoja


½ tl leivinjauhetta


1/8 tl ruokasoodaa


1/8 tl suolaa


1 kuppi pikakaurahiutaleita


1 kuppi kuivattuja karpaloita (tms)


1 kuppi valkosuklaata pilkottuna


Purkissa olevien aineiden lisäksi tarvitset:


½ kuppia sulatettua voita


1 rikottu kananmuna


1 tl vaniljaa


Aloita kasaaminen sokerista ja seuraavaksi fariinisokerista. Painele jokaisen kerroksen välissä kevyesti (painelin käsin), jotta eri tuotteista erottuu selkeä kerros. Sekoita erillisessä kulhossa jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola keskenään. Kaada varovasti lasipurkkiin ja painele kevyesti. Lisää kaurahiutaleet, karpalot ja valkosuklaa jokainen omaan kerrokseensa.
Lämmitä uuni 190 asteeseen. Kaada kuivat ainekset kulhoon, sekoita. Lisää sulatettu voi, kananmuna ja vanilja. Peitä ja laita jääkaappiin 30 minuutiksi. Lusikoi pellille taikinaa ja paista 190 asteessa 8-10 minuuttia. Jäähdytä ja nauti<3


perjantai 19. joulukuuta 2014

tervetuloa joulu

IMG_8508 IMG_8484 IMG_8486 Moikka ja hyvää perjantai-iltaa! Kaikki varmasti odottavat alkavaa joululomaa! Ihanaa päästä rauhoittumaan ja nauttimaan hyvinkin pian jouluruoasta, musiikista sekä seurasta ja joulun tunnelmasta. Jouluaattoonhan on enää vain viisi päivää! Tänään kävimme serkkujeni kanssa mummolla leipomassa joulupipareita. Itse en kuitenkaan enää taida välittää joulupipareista, enemmänkin joulutortuista, haha! Pidättekö te enemmän joulutortuista vai pipareista? Halusin postata muutaman kuvan aivan ihanasta sisustuskirjasta, jonka sain ystävältä jokin aika sitten. Kirjassa on esitelty kolme jouluista kotia läpikotaisin. Kirjaa lukiessani bongasin aivan ihania sisustusideoita ja DIY-vinkkejä

torstai 18. joulukuuta 2014

winter wonderland

IMG_8419 2 IMG_8416 Moikka & hyvää torstaita kaikille! Mun päiväni on kulunut YouTube videoita katsellessa. Olen myös käynyt passikuvassa, koska huomasin, että passini vanhentuu pian. Matkalla poikkesimme myös Pentikillä, josta löytyi muutama lahja mummolleni sekä kummilleni. Oli muutenkin kiva käydä moikkaamassa työntekijöitä Kiireapulaiseksi en nyt joulua ennen kerennyt, mutta kesätöihin tulen pääsemään todella varmasti. Kotona paketoin hieman lahjoja sekä tuunasin itse muutamia. Vielä muutamat lahjat odottavat pukinkonttiin pääsyä, sitten kaikki on hankittu! Viime päivinä mielessäni on pyörinyt ajatus vielä jonkun joululahjan ostamisesta itselleni. Guessin lompakko jokin aika sitten (klick) oli joululahja itselleni. Jostain syystä haluaisin ilahduttaa itseäni vielä jollain muulla ihanalla tuotteella. :) Oletteko te muistaneet palkita itsenne jollain miellyttävällä lahjalla?

tiistai 16. joulukuuta 2014

xmas inspiration

aa xmascollage Hei & mukavaa tiistai-päivää kaikille! Muutaman päivän postaustauon vuoksi tein jouluisen weheartitkollaasin. Jouluaattoon on enää niin vähän aikaa jäljellä! Joitakin lahjoja täytyisi vielä ennen aattoa hankkia ja asioita hoitaa alta pois. En ole vielä pipareitakaan leiponut, mutta kiintiö tulisi varmaan täyteen jos olisin niitä jo leiponut. Olen katsonut lähiaikoina paljon tv-sarjoja ja nauttinut vain rauhasta ja kiireettömyydestä. Viikonloppuna menimme hieman suuremmalla porukalla viettämään 'pikkujouluja' yhden kaverimme luokse. Nautimme hyvästä ruoasta ja seurasta! Meillä ei kovinkaan paljoa ole laitettu joulua esille. Joulukuusi viimeistään luo sen tietyn tunnelman. :) onko teillä jo joulukuusta hankittuna tai pipareita leivottuna? kuvat: weheartit

torstai 11. joulukuuta 2014

lahjaideoita #2

Untitled Untitled Torstaisia terkkuja! Eilen illalla innostuin tekemään muutaman joululahjaideakollaasin (huh mikä sana :D) myös miehiä ajatellen. Kollaaseihin keräsin mm. oloasua, asusteita, tuoksusettejä sun muuta. Kollaaseista löytyy mielestäni sopivia lahjoja niin isälle, veljelle kuin vaikka poikaystävällekin! Oliko miehille suunnatut lahjaideat kellekään hyödyllisinä? Lahjoista puheen ollen; eilen kaupoilla sain ostettua lahjoja ystäville sekä vanhemmille :) Millä mallilla teillä joululahjaostokset ovat? PS! vilkaiskaa myös tämä aiemmin tekemäni lahjaideapostaus naisille!

maanantai 8. joulukuuta 2014

lights

IMG_8181 IMG_8162 IMG_8170 IMG_8173 IMG_8245 Hyvää maanantaita! Itsenäisyyspäivänä, eli lauantaina, kävin värjäilemässä ystäväni Emman hiukset. Värjäystuloksesta tuli toivottu, joten kaikki olivat tyytyväisiä. Illemmalla katsoimme kotona linnan juhlia sekä herkuttelimme juustoilla, patongeilla ja hedelmillä. Kävin pihalla napsimassa kuvia ulkolyhdyistä sekä sisätiloissa kuvasin mm. yllänäkyviä valoja ja tunnelmaa! Tänä vuonna itsenäisyyspäivää siis vietimme rauhassa kotona. Viime vuonna kävin ystävien kanssa syömässä ja elokuvissa, sekin olisi ollut mukavaa :) miten te itsenäisyyspäivänne vietitte?